This page represents my own personal opinion and view on various issues and is written in blog format about my life with dogs in the country side and sometimes general issues of my life. All stories are not to be taken so seriously. All writings are written in friendly, discussion kind of way (from each year) and so to be meant to be red. Stories, which have no relevance are not translated into English.

Heinäkuun alussa ukkonen siis rikkoi tietokoneeni kokonaan. Vasta nyt sain uuden koneen ja pääsen pikkuhiljaa tästä nettipimennosta.

Ajan sallimissa puitteisssa laittelen tänne saamiani kuvia. Hieman malttia siis kuvien odotteluun.

Pari viikkoa sitten minulla todettiin astma. Spirometria vahvisti sen, että Ventoline jää käyttöön. Olin täysin lamaantunut tuosta tiedosta. Nykyaikana ei enää tarvitse luopua kotieläimistä, sillä se altistus katsotaan siedätykseksi. Muutos mikä oli tehtävä, oli se, että koirat ei saa nukkua enää kanssani sängyssä. Aikamoinen shokki minulle, mutta sydäntä särkee Hermannin ilmeet, kun joutuu jäämään oven taakse. Kaipa me molemmat tähän totumme.

Allergiatesti meni mönkään. Migreenin estolääkkeet sekoittivat tulokset ja ainoa patti joka prick-testillä saatiin kuitenkin aikaiseksi oli pujo. Sille olen siis todella yliherkkä. Estolääkkeitä en rupea purkamaan allergiatestiä varten, joten muut mahdolliset allergiat jäävät piiloon. Minähän olen jo vuosia sitten päättänyt, että en ole, enkä tule millekään allergiseksi. Toisin kuitenkin kävi.

Astman varsinainen syy taitanee kuitenkin olla tämä Hupakon mielenkiintoinen rakennustyyli. Täällä on ollut joskus kattolämmitys ja katon läpi satelee lasivillapölyä koko ajan. Alkoi Hupakon kattojen ja samalla muutenkin sisätilojen isompi remppa. Nyt se oli vaan alettava tekemään, jotta minä pystyn hengittämään.

Mrs Baron on jo työhuoneeni remontoinnin aloittanut ET:n kanssa ja näyttää hienolta jo tässä vaiheessa. Annoin täysin vapaat kädet. Työhuoneesta siirrettiin mittava kirjahyllyni sisus pois rempan alta. Mielenkiintoista oli tulla töistä kotiin, kun Mrs Baron näytti kirjaa "25 tapaa laihtua pysyvästi". Se on tullut jostain kylkiäisenä, enkä koskaan ole sitä edes vilkaissut (kun ei ikinä ole ollut tarvetta laihduttaa, ongelmani on päinvastainen). No, Mrs Baron totesi, että tätä opusta et todellakaan tarvitse ja tuikkasi koko kirjan tuleen ja näytti saavan lähinnä sadistista nautintoa pyromaniastaan.

Pitkästä aikaa olin arvauskeskuksen ensiavussa migreenin takia kipupiikeillä. Sattui infernaalisella tasolla potenssiin viisitoista. Mrs Baron minut sinne vei ja oli seuranani (en pystynyt edes ajamaan autoa ja niiden douppien jälkeen en todellakaan saa autolla ajaa, menisi viisarit reippaasti yli mittarin, jos tien päällä joutuisin testiin). Meillä on YYA-sopimus; minä pidän Mrs Baronia kädestä hammaslääkärissä ja hän puolestaan minua piikkirumbassa. Kyllä käsi rutisi aika kivasti kokemastani tuskasta.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac nappasi kolmannen sertinsä ollen jälleen PN-2. Tasaiseen tahtiin Krisse ja Neve näitä sertejä näyttävät takovan. Emänsä viitoittamaan tietä näemmä.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac nappasi jälleen sertin ja PN-2 -sijoituksen. Upeaa Krisse ja Neve.

Suomen maanpäällisen h*lvetin eli Lohjan Rantajameissa esiintyi Lauri Tähkä. Pitihän se nähdä. Hyvä keikka, aika tungosta siellä oli. Nyt minulla on sitten kaikki Lauri Tähkän CD:t myös.

Kirsi lähti sijoitukseen ja neidin nimi muutettiin Armiksi. Jos perheen isäntä hyväksyy uuden koiran tuosta noin vaan ja häntä miellyttä Armi enemmän, niin emäntä ja minä olimme hyvin tyytyväisiä.

Nico - Arvidin poika - Nicosian Nököttäjä - Herdolf Single Jedi Boy nappasi Mikkelin näyttelyssä serti, ollen PU-2. Onneksi olkoon Merja ja Nico.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac - käväisi Kauhavan mätsärissä ja oli koko näyttelyn kaunein eli BIS. Mielettömät onnittelut Krisse ja Neve.

Kirsi "Herdolf Belran Kalel" oli ensimmäisessä näyttelyssään ja sai heti ensimmäisen sertinsä ja oli PN-2. Käyttäytyi erinomaisesti, vaikka treenaminen oli meiltä jäänyt liki olemattomaksi.

Sateenkaarisillalle syttyi kirkas uusi tähtönen. Tove-Muumi on poistunut keskuudestamme ja jättänyt taakseen suunnattoman surun ja kaipauksen. Kuvassa Tove hymyilee.

Tove eli Nummelassa perhe Miettisen luona. Kaipaamaan jäivät Maria, Juha, Meri ja Jean Miettinen sekä Xere ja Baron kuin myös perhe Tienhaara ja Herdolfin poppoo.

Hermann on ikuisesti minun mukanani. Oikea takatassu tatuoitu lapaani.

Pitkään olen tatuointia miettinyt, viimein keksin aiheen. Halusin, että tatska on sellainen, joka ei tule muualla vastaan (kyllähän minua on jo valistettu, että näitä tassuja löytyy vaikka kuinka paljon maailmalta). Joka tapauksessa, juuri Hermannin tassua ei voi olla kenelläkään muulla. Aika isolta tassu kropassani näyttää. Olen sen verran hoikassa kondiksessa, että kokovartalokuvaa, jossa tatuoinnin mittasuhteet kunnolla näkyisivät, en tänne laita.

Kipua hermoilin ihan turhaan. Tatskaus ei todellakaan sattunut, pientä nipistelyä tuntui ajoittain.

(Kuulin vahingossa ET:n juttelun Hermannille, kuinka on kateellinen siitä, että mokoma karvapallo pääsi Mamán kroppaan ikuistetuksi).

Herdolf Prior Shau'nac "Neve" tänään ROP ja SERTI, heti ensimmäisessä junnuluokan kehässään. Neve on Pirkon ja Kirsin sisko yhdistelmästä Carmen ja Luca. Onneksi olkoon Krisse ja Neve.

Herdolf Prior Shau'nac "Neve" BOB and CERT at her first junior class appearance. Neve is Pirkko and Kirsi's sister out of Carmen and Luca. Huge congratulations Krisse and Neve.

Toimin kätilönä (ja kummina) tänään maailmaan syntyneelle pentueelle. Lähdin suoraan kesken ruokailun, vain napaten lääkärinlaukkuni mukaan. (En ole lääkäri, mutta sellainen vanhan ajan lääkärinlaukku on laukkukokoelmaani päätynyt). Pennut ovat hienon värisiä harlekiini ja manttelivauvoja (minun silmiini siis hieman erikoisen värisiä, kun sinisiin olen tottunut, mutta samalla tavalla ne kaikki syntyvät). Emänä Hoppingham's Fact Duty Mirkku ja isänä Ozaenas Lovejoy. Onnittelut kaikille asianosaisille. (Mahdolliset kirjoitusvirheet johtuvat unen puutteesta).

ROP, ROP-juniori, SERTI, PN-1 - Herdolf Edoran Drey'auc eli "Aino" (Luca + Carmen -yhdistelmästä). Ikää 9 kk. Hurjat onnittelut omistajille perhe Rautio ja Johanna Manninen. Cacibiin Aino oli liian nuori. Tuomarina eläinlääkäri ja tanskandoggikasvattaja Monica Stavenborn Ruotsista. Aptus Showssa on yleensä jaettu Aptus Voittaja -titteli ROP-koiralle, mutta en mene nyt vannomaan, että Ainolle se olisi napsahtanut. Toisaalta, eiköhän sen joku taas "oikaise", jos ei sitä tullutkaan.

Herdolf Edoran Drey'auc "Aino" went BOB, BOB-Junior, WB-1 and CC in today's show in Helsinki. Aino is out of Hungarian Luca and my Carmen. Her age is 9 months. Huge congratulations to owners family Rautio and Johanna Manninen. Aino was too young to accept Cacib. Judge was a vet and great dane breeder Monica Stavenborn from Sweden.

Tulipa jälleen puskaradion kautta useammalta taholta tieto, että tätä blogiani seurataan tosi tarkasti ja naureskellaan jutuille taustalla. Kiitos ihmiset, tämä on ollut tarkoituksenikin. Osaan siis kirjoittaa kiinnostavalla ja humoristisella tavalla. (Ihmettelen tosin sitä, että miksi minä olen päätynyt suurennuslasin alle ...?).

Toki on myös kuulunut "varmaa tietoa" kasvateistani, koiristani ja yksityiselämästäni, sillä te siellä taustalla näemmä tiedätte minun asiat paremmin, kuin minä itse =O). Minun tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat jostain syystä tajuttoman mielenkiintoisia asioita, jopa niin kiinnostavia, että niitä pitää isommassa porukassa pähkäillä ja sitten soitella "varmana tietona" eteenpäin. Eikö teillä ole muuta tekemistä?

Ihan FYI, asun edelleen Hupakossa ET:n kanssa. Jos taas te ihmiset saatte jotain ilon aihetta siitä, että olin ihan rikki Adolfin poismenosta, niin mitä se kertookaan teistä?

Mission accomplished
Thru the grapevine I was informed from several people that this blog is followed very tightly and people are laughing at my stories (or me, don't know). Thank you people. This is how I have meant this blog. It proves that I can write humorosly and interestingly. (However, I do wonder why I have ended up under the magnifying glass ...?).

I have also heard "true" strories about my dogs, their offspring and my private life since you people out there seem to know my issues better than me, myself and I. My doings or things I have not done seem to be very interesting, as a matter of fact so interesting, that people are discussing them in larger groups and spreading that "true" information forward. Don't you have anything else to do?

And, FYI, I do live at Airhead Ranch with ET. And again, if you people see joy in my grief of Adolf - what does that tell about you?

Houdini-Pinquerton
Pirkko on keksinyt uuden leikin. Tarhasta pitää päästä pois ja mieluiten sieltä, missä aita on matalin. Ei siis hyppää yli, vaan kaivautuu ali. Tässä on viime päivinä naapurit soitelleet, että taitaa olla joku dogeista karkuteillä, yksi ohikulkija tuli autollaan ihan pihaan kertomaan vapaana olevasta isosta koirasta ja tänään illalla tuli pihaan pupujen keskelle lisävilinää, kun Pirkko liittyi Hermannin ja Fionan seuraan.

Pirkko ei näytä kauaksi lähtevän, kun kukaan laumasta ei seuraa. Untamona sitten haahuilee tarhan vieressä, että: "mihin te kamut jäitte?". Sitä mukaa, kun uusi Houdiniesitys havaitaan, on aitaa käyty läpi ja korjattu/tiivistetty jne.

Ihmettelen sitä, ettei Pirkko ole tajunnut hypätä aidan yli. Helposti siihen kykenisi, siihen malliin nimittäin riippuu noiden tarhassa olevien puiden oksilla - ja se on hupaisa näky se. Luonnollisesti kaikkien puiden alimmat oksat kuin myös marjapuskat on nätisti parturoitu ja typistetty Pirkon toimesta.

Hermann
Hertzu on ominut Adolfin käytösmallin. Minun Höpönassusta on tullut Johtaja isolla J:llä. Myös charmanttia harmaata on kertynyt kuonoon jonkin verran, jota aiemmin ei juurikaan ollut. Käytöksen muutos on ollut jännää seurattavaa.

Yleistä höpinää
Blondin pää on kuulemma harvinaislaatuisen terve ja kaikki paikallaan siellä missä pitääkin (ja neurologi pitää minua täysijärkisenä, joskin omaperäisenä). Kyllä me taas kävimme läpi annosten suuruusluokkaa, mutta neurologi on jo tottunut siihen, että meikä nostelee noita vähän oman tuntemusten mukaan (huom, ei kovin suositeltavaa).

Olen kaivautunut täältä Hupakosta pikku hiljaa enemmän esille. Aloitin myös vanhaa harrastustani ampumista. Se aikanaan jäi Shooting Clubin teloituksen takia, kun rata oli suljettu. Nyt on toinen rata löydetty ja näköjään on sihti pysynyt hyvänä. Luvat on kunnossa. Tuo .22 ja Smith & Wesson tuntuu olevan se omaan käteen parhaiten sopiva ja mieluiten äänenvaimentimella. Harrastan tarkkuusammuntaa, metsästys ei kiinnosta lainkaan. Agentin homma tuntuisi sopivalta, niitä ei vaan oikein avoimena löydä (vitsi).

Houdini-Pinquerton
Pirkko has learned a new game. She wants to get out of the fenced area and better yet there, where the fence is the lowest. So, she will not jump over but digs under. During past few days neighbors have called that there is a dane loose in the yard. Today, in the evening, we had extra action when Pirkko joined Hermann and Fiona on puppy hunt.

Pirkko will not run far, since none of the other dogs are following her. She is like an airhead around the fence asking a question: "why are you guys not joining me?". As soon as we notice new Houdini act the fence is fixed.

However, I wonder why Pirkko has not learned that she could easily jump over the fence. She is very good at hanging at the lowest branches - and that looks funny. Naturally, all trees and berry bushes are cut nicely by Pirkko.

Hermann
Hermann has adapted Adolf's behavior fully. My Darling has become a leader with big L. Also few gray hair has emerged on his muzzle and that looks charming. Watching Hermann's behavior to change has been exciting.

Nyt on blondin kuuppa magneettikuvattu. Huomenna kuulee, onko siellä sisällä muuta kuin tyhjää varastotilaa. (Neurologi katsoo, löytyykö migreeniin jotain elimellistä vikaa vai onko pääkoppani noin muutoin ns. terve. Täysjärkinenhän en voi olla näiden tanskandoggien kanssa, se on fakta. Täysjärkisyys puolestaan ei näy edes magneettikuvassa).

Runsas puolituntinen meni ihan samanlaisessa laitteessa, kuin mitä olen nähnyt Dr Housen jaksoissa. Korvilleni sain kuulokkeet ja valitsin kuunneltavaksi Il Divoa. Magneettihärpäke rullasi siinä pään kohdalla ja piti ajoittain suht kovaa naputusta. Käteeni sain paniikkipainikkeen, jota tosin en joutunut käyttämään kertaakaan. Kuulokkeista tuli väliaikatietoja kuvauksen etenemisestä.

Elämä voittaa pikku hiljaa. Vääntäydyin ihmisten ilmoille kulttuurihistoriallisesti merkittävän yhdistyksen ELMUn (elävän musiikin yhdistys) 30-vuotisjuhlagaalan innoittamana. Pääsi ihmisten ilmoille ja haistelemaan elämää pääkaupungissa, tarkemmin Nosturissa.

Välillä kun miettii, niin sitä on ehtinyt tehdä erilaisia asioita aika paljonkin. Nosturissa kun tuttuja taas näki, niin muistui mieleen Roskilden reissu vuodelta 1995 ja Eurooppaturnee vuodelta 1996.

Minulla on vastuuntunnoton koira. Se on musta labbis, paitsi että musta se on vaan toisesta päästä. Toisesta päästä se kirjoitetaan k:lla, enkä nyt tarkoita sitä päätä missä on häntä. Hankintapäätöksen jälkeen leuhkin naapureille, että minulle tulee noutaja. Niinhän meille kaikille joskus, ne vastasivat.

Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: "te kuulette minusta vielä"!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa? Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja. Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Labbikset ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja telkkahuoneen sohvan. Koirankasvattajat ovat kovia juomaan. Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Kahdeksallasadalla saa hyvät paperit omaavan labbiksen. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein. Mustat labbikset ovat loistavia johtajia. On siinä otuksessa toinenkin hyvä puoli. Se haukkuu vain silloin kun on aihetta, päinvastoin kuin mies. Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun ymmärsin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Heh heh. Sitä paitsi, labbikset kuulemma rauhoittuvat vanhemmiten.

Viiden vuoden päästä meilläpäin voi taas treenailla. Kunto kasvaa levossa. Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.   

Ensimmäinen ihan virallinen esiintyminen laillistettuna kehäsihteerinä Tuomarinkartanon palveluskoiratapahtuman erikoisnäyttelyssä.

My very first official appearance as a Ring Steward in Helsinki Working Dog Specialty Show.

Hugo viettää luksuspäiviä Kellokoskella. (Minä voisin seuraavassa elämässä muuttaa Heleniuksille koiraksi). Hugo on todella korkea ja upea uros. Jostain syystä näytti siltä, että takapää oli vähän jumissa. Omistajat varasivat ajan Aistiin, jotta kaikki varmasti tulee tutkittua. Minä änkesin sinne mukaan, koska en ole Aistissa aiemmin käynyt.

Voin suositella Aistia todella lämpimästi. Koska vastaanotolle tuli iso koira, niin eläinlääkäreitäkin oli kaksi. Tilat todella siistit ja isot, palvelu todella hienoa (okei, kyllähän tuo kaikki sitten laskussa näkyi). Eläinlääkäri kertoi koko ajan mitä tehdään ja miten jatketaan.

Tutkimus oli perinpohjainen. Liikkeet ja olemus katsottiin pihalla, sisätiloissa tehtiin todella perusteellinen tutkimus rangan ja raajojen osalta. Refleksit muuten testattiin samalla tavalla kumivasaran kanssa kuin ihmisilläkin. Hugon ei tosin tarvinnut viedä etutassujaan nenään, toisin kuin ihmisille tehdään vastaavanlaisissa tutkimuksissa.

Sitten otettiin röntgenkuva koko koirasta - ei mitään vikaa, niin terve koira kuin olla ja voi. Päätettiin ottaa sitten samalla magneettikuva. Tulos: täysin priima koira, ei mitään vikaa tai poikkeavaa missään. Lisäksi tehtiin mittavat verinäytetestit - täysin terve koira, sekä selkäydinpunktio, jonka tulos myöskin täysin terve koira. (Hugollahan on vielä kaiken lisäksi A-lonkat ja 0-etupää).

Takapään pieni jumittaminen voi olla naapureiden narttujen kiimojen aiheuttamaa (jos Huge on yhtään veljeensä tullut ...). Tästä pojasta voi isä-Adolf olla sateenkaarisillalla todella ylpeä. Jospa poika vielä nappaa vähintään saman 9-vuoden iän kuten isänsä, niin voiko omistaja enää parempaa toivoa? Ja Heleniuksille kiitos siitä, että pääsin mukaan seuraamaan.

Kirsi on saman kokoinen kuin Carmen. Pirkko aavistuksen pienempi. On jo hankala muiden ihmisten hyväksyä, että Kirsi ja Pirkko ovat vielä pentuja, 9 kk vanha on vielä pentu, kun kokoa on saman verran kuin emällä.

Kirsi is same size as dam Carmen. Pirkko is just slightly smaller. It is very hard for people to understand that Kirsi and Pirkko are puppies, 9 month old is still a puppy, when they are as big as their dam.

Puutarhaletkulla kastelin hedelmäpuiden pensaita. Kyllähän sen arvaa, että pakosti suihku menee tarhan puolellekin (myönnetään, välillä ihan tarkoituksella). Kaikki muut juoksivat nopsaa pois alta, mutta mitä tekee Pirkko? Pirkko könöttää tyytyväisesti vesisateen alla, leikkii ja yrittää juoda vettä samalla. Ilmeisesti täytyy hetken kuluttua viedä Pirkko uimaan tuohon Rusutjärveen, jos kerran vedestä noin paljon tykkää. Minä tartten näillä keleillä vähintään märkäpuvun päälle, ennen kuin veteen suostun menemään.

Is Pirkko dumb or clever?
I was watering fruit plants with garden-hose. One can guess that some part of water shower will go inside the fenced area where dogs are. Okay, I admit, sometimes I do it on purpose. Shame on me. All others were running away from the shower but what does Pirkko? She stands happily under the shower, plays and tries to drink water at the same time.

Palaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin. Sähköposteihin olen jo joihinkin ennättänyt vastata, mutta tuossa on iso pino vielä vastaamattomia. Kiitos, että olette jaksaneet odotella meilejäni. Puhelimella pitäisi myös jälleen tavoittaa normaalisti.

Pidin Pirkkoa syöppönä, mutta Pirkkohan on ihan normaali. Kirsi vasta imuri onkin. Eilen Kirsikka keksi, että keittiön tasolta saa suoraan kamaa suuhun, kunhan vaan avaa sen ja hamuaa mitää eteen sattuu. Niinpä minun leipäni lähti Kirsin matkaan, ennen kuin ehdin a:ta sanoa. Kirsi on myöskin pahin kuppisurffari, johon olen ikinä törmännyt. Mikä näitä minun narttujani vaivaa? Pyöreähköt olemukset selkeästi viittaavat siihen, että ruokaa kyllä on tarjolla ja tarpeeksi.

Taidan olla useamman ajatuksissa tällä hetkellä, kun nimipäiväni muistetaan monelta taholta. Näin ei yleensä käy. Vuokko-nimen kanssa olen tottunut siihen, että kaimoja ei löydy, koska tämä ei ole yleinen nimi, ainakaan tässä ikäluokassa. Edellinen ikäluokka, joka tätä nimeä kantaa, on rollaattorissa ja vanhustentalossa.

Aikoinaan Jenkeissä asuessani nimeni oli aivan liian vaikea amerikkalaisille lausuttavaksi, sekä etu- että sukunimi. (Etunimi on sitä edelleen, väännökset on yleensä Vioko, Vouko ja Yoko). Niinpä Jenkeissä olen vain Coco (nimi tuli Coco Puffs -aamiaismurojen mukaan). Tienhaara menee jopa jenkkien suuhun, mutta siellä asuessani olin kaikkialla Coco Opp. (Opp on vaihtariperheeni sukunimi, suoraan Oppenheimerin jälkeläisiä alenevassa polvessa. Se oli elämäni upein vuosi). Vaihtarivuonna minulla oli vielä tyttönimeni, eikä tätä Tienhaaraa, joka tuli avioliiton myötä. Tyttönimeni puolestaan on tarkoin varjeltu salaisuus, nen-päätteinen. Nykyään esittelen itseni Jenkeissä ja ulkomailla aina koko nimellä, mutta lisään: "Please, call me Coco".

Viimeinen työvuoro takana. Olin jälleen lentokentällä, tekniikan puolella. Ei hätää, en ole koskenut lentokoneen elintärkeisiin osiin tai lentokoneessa tarjottavaan ruokaan tai edes siivonnut lentokoneita, joten Suomen lentoturvallisuus on koko ajan ollut hyvin hoidettua. Pari kaveria meinaan repesivät, kun kuulivat mitä keikkaa teen. Olen jälleen uutta kokemusta rikkaampi.

Finskin porukka oli hyvin "värikästä" ja onnistuin saaman useista eri kansallisuuksista olevia ystävyyssuhteita. Paras on Jamaikalainen rouva, jota tulee ikävä. Me olimme ensi hetkestä samalla aaltopituudella ja kuten hän mainitsi: "ihan kuin olisimme aina tunteneet toisemme". Sain myös kiitosta toisilta tiimeiltä ahkeruudestani (kyllähän meitä seurattiin) ja Finskin porukka olisi halunnut minun jäävän sinne. (Ei ehkä tulevaisuuden työpaikka, keikkana ok ja sopi tähän elämäntilanteeseen hyvin, auttoi pahimman surun yli Adolfista).

Omassa tiimissäni oli myös tummapintainen ulkomaanvahvistus, joka oli hyvin hiljainen. Eilen jouduin vähän raskaampiin tehtäviin ja tämä tiimiläiseni ensimmäistä kertaa oikein puhui minulle ja oli hyvin tuohtunut, että ei naista olisi saanut laittaa noin raskaisiin tehtäviin. Piti oikein saarnan, että: "sinä ei mene sinne enää, liika raskasta naiselle". Olin vähän otettu, koska selkeästi noi "mun pojat" hieman katsoivat perääni.

Ilmeisesti Vapun kunniaksi turvassa oltiin tarkempia ja jouduin käsilaukkusyyniin. Iso, hopeinen, doggipääavaimenperäni aiheutti suurta kummastusta, näytti kuvalla ihan joltain muulta. Avaimenperä on minulla ollut aina mukana vuodesta 2004 asti, enkä siitä ole luopunut, vaikka AD-autohuollon kaverit vihjailivat sen rikkovan virtalukon. (Niitä virtalukkoja saa uusia). Nuori kundi turvassa oli oikein kohtelias ja tosi nolona penkoi veskaani ... minun hymyillessä vieressä. Naisten käsilaukusta ja varsinkin minun, voi löytyä melkein mitä tahansa.

Ja tässä hauskin vapun toivotus, mikä gemsuun saaapui: "Minä täällä juon nakkeja ja grillaan simaa, niin kuin kunnon pääsiäiseen kuuluu. Olen puhaltanut paljon selvin päin ja aion olla ilmapallo. Hyvää tuttua vapuille!"

Olin illalla töissä, kun tuli puhelu Nurmosta, että Lulu on karkuteillä, ollut jo pari tuntia. Välimatkaa minulla ja Lululla on tuollaiset 350 km, joten en ihan heti - ja vielä töistä - pääse etsintäpartioon mukaan. Mira toimi juuri niin, kuin olen vuosien saatossa aina sanonutkin, oli ongelma mikä tahansa, niin soitto vaan minulle, mihin aikaan tahansa, niin katsotaan mitä voidaan tehdä. (Toki tässä on se puoli, että jos puhelin soi yöllä, on ensimmäinen asia mielessä, millä koiralla on hätä ja missä päin Suomea ... tätä kasvattajan arkea).

Annoin ohjeet, kuinka toimia ja koska huoli oli suuri, niin soitto Krisselle (Atte ja Neve), josko pystyisi jotain apua vielä antamaan, kun samalla suunnalla on. Krisse oli organisoinut homman loistavasti ja aamulla tuli tieto, että Lulu on turvallisesti kotona. Nyt aamulla olisi isompi poppoo Sari Vainionpään johdolla saatu liikkeelle Lulua etsimään. Sari on aiemminkin ollut mukana kokoamassa joukkoja kasaan ja etsimässä kadonneita doggeja, joten tiesin homman olevan parhaissa mahdollisissa käsissä (Atte muutama vuosi sitten käväisi ajokoiran kanssa pidemmän lenkin ja Sarin etsintäpartio tuotti tulosta, eikä Atte joutunut susien suuhun). Kiitos Krisse kaikesta avusta. Se on ihana tietää, että hädän tullen saa apuja mistä päin Suomea tahansa.

Neve eli Herdolf Prior Shau'nac oli ROP-pentu. Onneksi olkoon Krisse ja Neve!

Neve aka Herdolf Prior Shau'nac went BOB-puppy. Congratulations Krisse and Neve!

En näemmä osaa olla hiljaa tai siis kirjoittamatta tähän news-blogiin. Toisaalta, vointiani kysellään vähän väliä, joten tulkoon tieto tätä kautta. Vastaajaviestit jostain syystä pompsahtavat gemsuuni useamman päivän viiveellä, joten ei kannata huolestua, jos ei heti minusta mitään kuulu. Tekstarit ja sähköpostit luen kyllä ajan sallimissa puitteissa, kiireelliset yhteydenotot saavuttavat minut parhaiten tekstarin muodossa.

Eilen oli vähän helpompi päivä, mutta tänään taas huonompi. Ennen töihin lähtöä joudun paklaamaan naamani uudestaan. Turvotusta en saa laskeutumaan. Paljolti tämä johtuu siitä, että ilmoitin kansainväliselle listalle Adolfin poismenosta ja palautetta on tullut runsaasti. Lisään niitä tuohon alempana olevaan Adolfin osaan. Nämä sivut ovat kansainvälisesti hyvin luetut ja seuratut (varsinkin doggipiireissä), siksi jutut käännetty myös englanninkielelle.

Ilman töitä haahuilisin vain päämäärättömästi huoneesta toiseen, mutta en oikeasti kauaa jaksa vain pelkkää duunia painaa ilman vapaata. Olen kuun alusta ollut kahta päivää lukuunottamatta jatkuvasti töissä. Toinen noista päivistä oli Adolfin viimeinen matka ja toinen Wilma-Kyllikin tiineyshässäkkä. Nyt vain nukun ja teen töitä, en juuri mitään muuta. Täällä kotona niin moni asia muistuttaa Adolfista, että pakko päästä välillä muualle ja työprojekti on ollut mukava pakoreitti, joka tuli sopivaan saumaan.

Töissä tiimiläiseni ovat kaikki miehiä ... tai no poikia, muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tuo on kauhean mukava poppoo. Pojat myös kuuntelevat mun juttujani, enkä ole saanut sitä käsitystä, että olisin vain "se blondi" miesten keskellä. Ainoastaan yhden kerran olen joutunut toteamaan, että "sori pojat, mutta nyt en jaksa tuota nostaa".

Mikä siinä bemarissa oikein on, että se aiheuttaa tunnekuohuja? Toi 520:n on mun auto, istuu mulle kuin hansikas; iso, luotettava, turvallinen, eikä jätä pulaan. Bemarit näemmä jakavat mielipiteet, joko niistä tykkää tai ei tykkää, välimuotoja ei tunnu olevan. Ja yllättäen kaikki olivat töissä sitä mieltä, että punainen olisi ollut se mun värini. (Nyt onneksi auto ja kuski kiihtyvät liikenteessä yhtä nopeasti ... yritän kuitenkin hillitä kaasujalkaani, ettei lähde kortti ... se nimittäin on aika lähellä ... navigaattorini Lasse Liikennepoliisi myös usein toitottaa "ajat ylinopeudella", tuota ei Berlingon kanssa useinkaan kuullut.)

Seems that I can't shut up or actually not write on this news blog. On the other hand, people are concerned of my well-being so this can be the right channel for information. My answering machine messages for some reason reach me with few days delay so you don't have to be freaked up if I don't reply immediately. Text messages and e-mails I will read when I have time. In urgent matters text messages are the best way of reaching me.

Yesterday was a bit easier day but today is worse. Before going to work I need to redo my makeup. I can't manage the swelling, basically my eyes. This feeling has much to do with me announcing Adolf's passing to BluDanes list and have received many replies. I will add them below on Adolf's part. These pages are very read and followed also internationally, that's why stories are also in English.

Without work, I would just wonder around in the house without any destination. I also admit, that I can't tolerate this work amount for longer without time off. Since the beginning of the month I have been working every day except for two: Adolf's passing and Wilma-Kyllikki's pregnancy tests. Now I basically just work and sleep, nothing else. Here at home so many things remind me of Adolf that I just have to get out and work project has been a good escape and it appeared at a good moment.

Täältä löytyy viimeisimmät kuvat Adolfista. Superaktiivinen kuvaaminen on jäänyt ajanpuutteen takia. Kuvia on toki otettu, mutta kun niiden editoiminen pienemmiksi ja kuvagallerioiden teko vie tolkuttomasti aikaa.

Adolfin persoonan monimuotoisuus paistaa kaikista parhaiten vuoden 2006 Agirotukisasta otetuissa kuvissa. Pööpö oli tuolloin 7-vuotias ja doggilehden agirotureportaasissa Adolfia tituleerattiin tulevaisuuden lupaukseksi (joka jaksoi omistajaa naurattaa, mutta eihän kirjoittaja voinut olla perillä Adolfin iästä ja kun tuo vauhti ei antanut viitteitä vanhemman koiran käytöksestä).

Aiempina vuosina Adolf kävi niin kovilla kierroksilla agikentällä, että minä en oikeasti suostunut kisoissa Adolfia handlaamaan. Se nimittäin teki kipeää. Voitte vain kuvitella, kun tuollainen jätti kiihtyy ja himppa nappaa omistajaa harteista kiihkossaan (kun sitä hyppykorkeutta riitti). Siinä lähinnä sai juosta koiraa karkuun ja toivoa, että oma kroppa kestää iskut ja t-paita säilyy edes riekaleina päällä oman osion loppuun asti.

Adolf rakasti vauhdikkaita urheilumuotoja. Näitä olivat agility, rata- ja maastojuoksu. Näyttelyt ja toko oli tylsää. Näissä kaikissa lajeissa Adolf muistetaan ikuisesti eri tempausten tekijänä - kaikki positiivista.

Porin erikoisnäyttelyssä muutama vuosi sitten Adolf rakastui Kilpeläisen Anittaan (Anittalla oli tärppipäiväinen narttu kotona) ja minä tulin kuin siinä mummoklipissä Adolfin perässä, kun Adolf päätti lähteä etsimään Anittaa. Onneksi Anitta kuuli mun huudot "Adolf" ja tuli esiin erään teltan sivusta, jotta Adolf pääsi Anittan syliin ja mun ilmalento päättyi siihen.

Rata- ja maastokisoissa Adolf herätti suurta kunnioitusta suunnattomasta ajovietistään, josta osa vinttari-ihmisistä oli kateellisia - positiivisella tavalla. Kun Pööpö sai vieheen kiinni, siinä oli parhaimmillaan Hyvinkään Makkarajuoksuissa viisi ihmistä irroittamassa Adolfin suusta, vaikka Adolfilla oli oma, tilaustyönä tehty, juoksukoppakin päässään. Ja maastokisoissa tuli helpommaksi vain leikata viehe irti ja antaa se Adolfille, jotta kisaa voitiin jatkaa.

Galleriasivu vuoden 2006 kisoista löytyy puolestaan täältä.

Here one can find the last photogallery of Adolf. There has not been so much time for super active photo shooting. I have taken photos, however, but editing and making galleries just take so much time.

Adolf's personality was awesome and it really best shows in Breed Agility 2006 photos. He was then 7 years old and when the article in our Great Dane Magazine came out he was titled as the promise of the future - which made me laugh ... but the writer could not know his age when his condition and behavior was not of senior's.

Adolf loved speed. His favorites were agility, lure and track racing. Shows and obedience were dull. In each sport he is forever remembered with his jerks - all positive.

Gallery page is here.

Viime viikolla tuli kutsu Fionalle saapua EKK:lle verenluovutukseen, jos vain meille sopisi. Kävimme siellä tänään. Fiona oli oikein terve ja mallikelpoinen luovuttaja. Painoa oli kivat 35 kg! Ihan tolkuton tankki greyhoundiksi. Mä en meinannut uskoa sen vaa'an lukuja, mutta niin se vaan oli. Edellisestä kerrasta oli tosin tullut vuoden aikana lisää vain 800 g, mutta ratarassiksi - vaikkakin eläkeläinen - on Finona suoraan sanoen läski. Ainahan Fiona on ollut raskasrakenteinen, jo aktiiviurallaankin, josta aina jaksettiin esittelyissä vinoilla. Annelin kisapaino oli 26 kg ja Fiona on hoikimmillaan ollut 28,5 kg aktiiviurallaan.

Fionan veri auttaa viittä eri koiraa eli veri menee neljään annokseen (neljälle eri koiralle siis) ja erikseen otettiin vielä seerumia, jota käytetään silmäoperaatioissa (tämä minulle ihan uusi juttu). Mikäli Fiona pysyy hyvissä voimissaan, voidaan verenluovutus tehdä vielä kerran, noin puolen vuoden kuluttua, mutta sen jälkeen Finona on tuosta hommasta eläkkeellä.

Muutoin tuo käynti oli henkisesti totaalikatastrofi. Pihalla iski musertavat muistot mieleen Leilasta, vaikka olin tuohon alustavasti henkisesti valmistautunut. Vielä lähtiessä soi radiosta suomalainen biisi, jossa kertosäe: "hiljaa lasken seppeleen ...". Sain pidettyä itseni henkisesti kasassa jollain ihme tahdonvoimalla luovutuksen ajan, mutta ovesta ulos päästyä lähti sammumaton kyynelpuro liikkeelle ja migreenikohtaus oli sillä valmis (plus että taivaalla sadepilviä).

Fiona received invitation for blood donation last week. We were there today. Fiona was very healthy and needed donor. Her blood will help 5 dogs. Due to her age she can donate blood once more after 6 months but after that she is too old.

Adolfin tuhkat tulivat eilen kotiin ihan ovelle toimitettuna. Tuhkaus 189 €, eutanasia 71 €. Tänään uurna laitettiin maan poveen, Lellun viereen.

Kiitos lukuisista yhteydenotoista jaksamiseni suhteen. Koska en yksinkertaisesti jaksa vastata kaikille henkilökohtaisesti ja iso määrä ihmisiä seuraa tätä palstaa (myös "ei-koiraihmisiä"), niin helpompi tiedottaa tätä kautta.

Ei tarvitse soitella poliiseja perään tarkastamaan tilannetta. Totuuden mukaan en voi hyvin millään tasolla. Sinnittelen tässä tunti kerrallaan kohti valoisampia hetkiä. Nukkuminen on hankalaa, joten olen omasta tahdostani jatkanut keikkaduuniani ja vetänyt lähinnä yövuoroa. Työkaverit ovat mukavia, joten saan ainakin kahdeksan tuntia päivässä valoisaa seuraa, enkä itkeä tihrusta koko aikaa.

Hermann on ottanut tilanteen todella hyvin. Vahtivietti minun suhteen on kasvanut eksponentiaalisesti. Makoilee koko ajan lähistölläni, painaa päänsä rintaani vasten ja tulee sänkyyn ihan liki, pää samalle tyynylle.

Adolf oli minulle hyvin rakas, vaikka olenkin Hertzua yleensä enemmän hehkuttanut. Minulla ja Adolfilla oli ihan omat juttumme. Pööpöllä oli pitkä, terve, onnellinen, vivahderikas ja rakastettu elämä. Samalla tavoin sai Pööpö tulla sänkyyn nukkumaan halutessaan ja vallata olohuoneesta juuri sen sohvan, joka herraa kulloinkin miellytti. Iso persoona on nyt poissa, siihen on vain totuttava.

Adolf's ashes arrived today at my home. Cremation 295 USD and euthanasia 111 USD. Adolf was buried today, next to Leila.

Thank you for all messages and concern of my well-being. I absolutely don't have strength to reply to everyone and since so many people follow this blog (also "no dog" people) it is easier to give a generic reply here.

I'm hanging in there, taking everything hour by hour. Sleeping is difficult so I have been working, merely night shifts. Colleagues are nice and at least 8 hours a day I have something else to think about.

Hermann has adapted very well. He is watching over me heavily. Sleeps on the floor on my feet, presses his head to my chest and sleeps right next to me sharing the same pillow.

Adolf was very dear to me, although I have talked more about Hermann. I had my own special things with Adolf. Adolf had long, healthy, happy, eventfull and loved life. He was allowed to share the bed when he wished as well as concur the couch he wanted. Big personality is now gone, I just have to get used to it.

Tein niin, että näytin Adolfin kaikille talouden koirille, ennen kuin Maria tuli paikalle ajamaan autoani Mäntsälään. (Marialla on kanssa bemu, joten ei ollut vaikea antaa sitä Marian ajettavaksi.) En tiedä oliko tuo tapa oikea vai väärä, siis näyttää Adolf muille, mutta varsinkin Hermannia ajatellen halusin näyttää Adolfin poismenon, jottei Hermann rupea etsimään Adolfia jonkin ajan kuluttua ja sitten tunne itseään hylätyksi ja kuihdu pois.

Ainoastaan Arvid murisi ensin hetken ja sitten rupesi piippaamaan. Arvidista tuli nyt tän bändin johtaja, halusi sitä tai ei. Olen kyllä varma, että haluaa.

Muut kävivät vieressä ja lähtivät sitten pois. Adolf näytti nukkuvan. Hermann on ottanut tilanteen mielestäni hyvin. Kolmikko Hermann, Carmen ja Pirkko pitävät vahtia vieressäni koko ajan. Carmenilla on tuo sama reaktio, kuin Leilan poismenon kanssa, painaa päänsä tosi lujasti rintaani vasten ja ajaa kaikki muut pois (Ja se Carmenin pää sitten tosiaankin painaa). Henkinen ja luonnollisesti tuleva yhteyteni eläinten kanssa näkyy kaikkein vahvimmin juuri tuon kolmikon kohdalla.

(NDE)

I chose to show Adolf to my other dogs before me and my friend Maria took him to crematorium. Was this a good or bad decision, I have no idea. I wanted to show Adolf especially to Hermann so he would realize he is gone and not to start looking for him later or think that he would be abandoned.

Arvid (Adolf's son) first growled a bit and then whined. He is now the leader of this pack, whether he wanted it or not. I'm pretty sure he wants.

Others just sniffed Adolf and went away. Adolf looked like he was asleep. Hermann has taken the situation very well. Trio Hermann, Carmen and Pirkko are looking after me constantly. Carmen has the same reaction as what it was like when Leila passed away. She presses her head tightly on my chest and makes everyone else to go away.

Ensimmäinen iso siniseni, luonnonvoima, peloton vahtini, lempeä jättini ja älykäs johtaja. Olen surusta murtunut, sydämestäni ja sisimmästäni rikki. Kaikki tapahtui niin äkkiä, nyt olet Sateenkaarisillalla. Kyllähän sen tiesin, että hetki lähenee, mutta että Sinut piti auttaa sinne juuri nyt ... Pääset Leilan viereen, rakas Adolf.

Syvällä kaipauksella Adofia muistaen,

Rakastava omistajasi ja huoltajasi Vuokko, isäntäsi ET, kakkosmiehesi Hermann, poikasi Arvid, tyttäresi Carmen, lapsenlapsesi Pirkko & Kirsi sekä suippokuonot Anneli ja Fiona.

My first big blue, force of nature, fearless protector, gentle giant and wise leader. I'm heartbroken with sorrow, broken from my heart and inside. It all happened so quickly, now you are at the Rainbow Bridge. I knew the time was approaching but that I had to help you there now ... You can rest beside Leila, my dear Adolf.

With deep longing, remembering Adolf,

Your loving owner and care-taker Vuokko, your master ET, wing-man Hermann, son Arvid, daughter Carmen and grand-daughters Pirkko & Kirsi and greyhounds Anneli and Fiona.

Iso osa tuntemistani ihmisistä pitää minua hyvin vahvana henkilönä henkisesti - sitä olenkin, sillä elämä on vuosien varrella kolhinut tosi rankasti. Siperia opettaa. Se tunteellinen, herkkä, haavoittuvainen ja helposti särkyvä keijukainen täältä takaa löytyy (sen osan minusta näkee erittäin harva, voisnpa melkein sanoa, että Family Miettinen on päässyt kaikkein lähimmäksi minun sisintäni). Sisimpäni osaan peittää hyvin. Sillä, että olen ollut vuosien varrella avoin, on tuonut mukanaan vain mielipahaa ja murhetta.

Apua pyydän hyvin harvoin, olen tottunut toimimaan yksinäni ja ratkaisemaan ongelmat itse. Silloin, jos apua pyydän, on tilanne todella akuutti ja sellainen, etten enää itse kykene sitä ratkaisemaan. Nyt täytyy sanoa, että olen lähellä murtumispistettä ja erittäin herkässä tilassa näiden jatkuvien vastoinkäymisten ja epäonnistumisten takia. Kaikki asiat tällä hetkellä eivät edes liity koiriin lainkaan, mutta nämä sivut eivät ole tehty minun elämästäni, vaan koiristani ja kennelistäni. Elämä jatkuu, mutta vaikea on löytää muuta kuin mustaa. Vain puoli vuotta sitten meni Leila, nyt Adolf.

Parin viime päivän aikana on kaikki suunnitelmat menneet totaalisesti uusiksi. Touhuni saattaa välillä näyttää poukkoilevalta (esimerkkinä työpaikat), mutta itse asiassa olen hyvin suunnitelmallinen, erinomainen organisoija sekä rauhaa, turvallisuutta ja vakautta rakastava henkilö, jolle oma koti ja perhe sekä niiden hyvinvointi on kaikki kaikessa. Perheen hyvinvointiin kuuluu myös ihmisten tarpeiden huomioiminen eli elämäni koostuu myös ihmisistä, vaikka koirat siitä valtaosan vievätkin. Itsestäni huolehtimisen välillä unohdan noin niin kuin ruokapuolen suhteen ja välillä arvioin fyysiset voimavarani väärin. Työt olen ottanut sitä silmällä pitäen, että pystyn olemaan tiineen nartun kanssa kotona synnytyksessä ja pentujen hoidossa aina luovutukseen asti. Kasvatustyön otan vakavissani ja se muuttui harrastuksesta vakavammaksi harrastuksesi ajan myötä. Työntekoon suhtautuminen on asennekysymys. Ja koska minulla ei ole perintöä, lottovoittoa tai koskaan ollut edes sellaista miestä, joka minusta pitäisi taloudellisen huolen, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä juuri sitä työtä, mitä kulloinkin eteen tupsahtaa.

Totuuden mukaan, kyllä oikeasti välillä hönöilenkin, mutta sen pistän blondiuden piikkiin. Kaikkea ei vaan voi tietää. Omia toilauksiani en ota kovin vakavasti ja osaan nauraa omille hölmöilyilleni. Kuin myöskään kaikkia kirjoituksiani ei tarvitse lukea suoni tykyttäen. En pidä päiväkirjaa, joten näistä kertomuksista on hyvä välillä tarkistaa mitä on tapahtunut ja milloin. Kaikki kertomukset ovat ystävälliseen keskustelusävyyn kirjoitettuja ja näin tarkoitettu myös luettaviksi.

Elämässä eteentulevat ongelmat ovat vain ratkaisemattomia asioita, jotkut haasteellisempia organisoida kuin toiset. Kaikki on asenteesta kiinni. Minulla on jokaiselle suunnitelmalleni varasuunnitelma, itse asiassa muutamakin versio kullekin vaihtoehdolle. Tällä hetkellä on kaikki varasuunnitelmatkin käyty jo läpi, löydän itseni keskeltä tyhjyyttä, tilanteesta, jossa kaikki on hajonnut ympäriltäni pirstaleiksi. Olen sisäisesti ja ulkoisesti niin sanotusti jäässä. Kaipaisin sitä aurinkoa sulattamaan itseni jälleen omaksi, sosiaaliseksi ja empaattiseksi Vuokoksi. Hiljennyn yksinäisyyteen joksikin aikaa, jotta saan itseni koottua ja jonkinlaisen kurssin ja suunnan taas eteenpäin. Tekstareilla tavoittaa parhaiten, vastaan, kun siihen kykenen.

Kiitos kaikista osanottoviesteistä. Niitä on tullut tutuilta, tuntemattomilta, ystäviltä ja jopa vihamiehiltä. Adolf oli suuri persoona, eli pitkän elämän ja joka muistetaan. Usealla lukijalla on tullut kyyneleet silmiin tätä ilmoitusta lukiessaan. Gemsu piippailee tasaiseen tahtiin. En yksinkertaisesti kykene vastaamaan niihin. Naapureilta tuli kukkia, kiitos Piia ja Pekka.

Mrs Tove on ollut tukenani ja mm. kävimme yhdessä viemässä Adolfin Lemmikkilehtoon. Tuhkat saan uurnassa ensi viikolla kotiin toimitettuna. Minä en kyennyt ajamaan omaa autoani. Silmät ovat liki muurautuneet umpeen, eikä edes Lancomen Primordiale saa turvotusta laskemaan tästä naamasta. Näytän kuulemma kummitukselta.

Olen Adolfista huolehtinut päivittäin yhdeksän vuotta, joten katsoin parhaimmaksi viedä koko prosessin loppuun asti eli itse kuljettaen krematorioon. Eläinlääkäri ei olisi halunnut päästää minua rattiin, mutta kotiin sentään tuosta Nurmijärveltä pääsin, sen jälkeen tuli logistiikkapäällikkö Mrs Tove organisoimaan tämän paletin, minun vain haahuillessa ympäriinsä päämäärättömästi. Yhtenä huolenaiheena on Hermannin suhtautuminen siihen, että Adolf ei olekaan enää johdossa. Hermann itse - vaikka upea onkin kaikin puolin, lainatakseni Mrs Tovea "omaa kreikkalaisen adoniksen ulkomuodon ja tuhatvuotisen filosofin mielen" - ei ole johtajatyyppiä.

Mrs Tovelta, Marialta, parhaalta ystävältäni, sielunsiskoltani, lainasin otteen hänen blogistaan tähän omaani. Marian perheen Tove on Boarhunters Wild Vuokko Herdolf ja Baron puolestaan Herdolf Master Bra'tac:
"Adolfin elämä oli parhaita koiraelämiä, mitä vain olla saattaa. Sen elämä oli värikäs ja päivät tapahtumarikkaita. Sen elämästä ei puuttunut rakkautta, huolenpitoa tai lämpöä, siitä pidettiin paras mahdollinen huoli, alusta viimeiseen arvokkaaseen hetkeen. Adolf eittämättä oli Hupakon Hidalgo, charmantti gentleman, joka oli mahdoton ohittaa huomioimatta. Adolf, painoit tassusi ja nenusi jäljen syvälle, kiitos että pääsin elämääsi". Maria on tuntenut Adolfin ihan pennusta asti ja aikoinaan Ruoholahden aikaan, kun vierekkäin asuttiin, usein hoiti niin Adolfia kuin Hermanniakin. Uskalsin ja uskallan edelleen jättää koirani Marian hoiviin, jopa Annelin, johon Maria on saanut yhteyden. Nyt Anneli jo nuolee Marian kättä, hymyilee ja tulee iloisesti luokse.

Emilia, Asmo ja Uuno eli Herdolf With Hoppingham ja Herdolf Jaffa Teal'c:
"Sä oot vahva ja tarmokas realisti ja meet läpi vaikka harmaan kiven, kun siihen on aihetta, kyllä kaikki tästä iloksi muuttuu vielä! Ja sä teet omaa surutyötä just niin kauan ja just sillä tavalla kun sulle parhaiten sopii ja muistat että susta välitetään usealla taholla oikein kovasti! Oot meille super-tärkeä!" Emilia oli valmis ajamaan Turusta asti tekemään minulle ruokaa. Kiitos Emilia. Tällä hetkellä aion tehdä vain työtä, työtä ja työtä (ruokalasta saan onneksi ainakin kerran päivässä kunnon safkan), joten arvostan tarjousta suuresti.

Mira ja Lulu eli Herdolf Hayden Crusade:
"Järkytyin suunnattomasti, kun luin Adolfista. Jos tarvitset apuani, vaikka keskellä yötä, älä epäröi soittaa. Koita jaksaa rakas ystävä! Tuskasi on valtava, mutta muista ettei ole toista sinun veroistasi koiranomistajaa, annat koirillesi maailman parhaimman paikan elää. Elämä on kohdellut sinua rajusti viime aikoina ja käsi sydämellä toivon, että alkaisi parempi aika, kunhan pääset jaloillesi tästä suunnattomasta surusta. Voimia!"

Maritta ja Hugo eli Herdolf Qui-Gon Jinn:
"Kyyneleet silmissä tai totuuden mukaisesti pilitän Adolfin poismenosta. Olet ajatuksissani. Ei löydy sanoja sinun suruusi. Toivon todella aurinkoa elämääsi".

Ulla ja wiput:
Voimia vaikeaan aikaan. Adolf saavutti kunnioittavan iän.

Marita, Igo ja Bea eli Herdolf Han Solo SD ja Herdolf Leia Organa:
Jäi varmaan iso aukko. Onneksi on ne muistot ja Hertsu. Vaikka ei se mitään auta, toinen ei korvaa toista.

Riikka ja Wilma-Kyllikki eli SD Darla Herdolf:
Osanotto ja kovasti voimia sinne. Itku tuli minultakin, kun Adolfista luin.

Merja ja Nico eli Herdolf Single Jedi Boy:
Oli järkytys lukea, itku tuli kun luin uutisen. Voi luoja, mitä on tapahtunut, syvä osanotto. Olen kuin puulla päähän lyöty, järkyttävää, SUA KOETELLAAN NYT RANKALLA KÄDELLÄ. Voimia suuren surun keskellä, yritä hyvä ihminen jaksaa. Nico lähettää lipaisut ja minä halit. Voimia! Papan on nyt hyvä olla, vaikka se on sinulle kova paikka. Adolf sai elää pitkän hyvän elämän ja häntä rakastettiin koko sydämestä.

Tanja ja Tony eli Herdolf Humvee Cruise:
Suureksi suruksi luin blogistasi että Adolf on nukkunut pois. Otan osaa suruusi, tuntuu itsekin tosi pahalta! Toivottavasti loppu oli helppo, ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Hirveän surullisia uutisia, ei ollenkaan osannut varautua tähän. Koita jaksaa, paljon voimia sinne! Vaikkei nyt yhtään siltä tunnu, aika auttaa ja Adolfin muistoja ei mikään voi viedä pois! Adolfilla oli paras mahdollinen koti ja paras mahdollinen lauma, joten Adolf sai viettää arvoisensa elämän ja vuosiakin kertyi kunniakkaasti. Toivottavasti muut koirat eivät kärsi johtajan poismenon takia. Ehkä Arvid jatkaa Adolfin viitoittamalla tiellä? Koita jaksaa siellä Vuokko! Adolfilla on nyt kaikki hyvin. Ps. Olen kotona Turussa ja vanhempani lähettävät myös paljon voimaterveisiä sinnepäin.

Marika Käiväräinen:
Huolimatta meidän nykyisistä väleistä, haluan sanoa osaanottoni yhden suuren persoonan, mukavan esitettävän ja lempipojan poismenosta. Otan osaa!

Halle Tarhonen:
Kiitos Halle lämmittävästä viestistä.

Dear Vuokko, I am so sorry for you and understand your pain. I am thinking of you. You'll keep in your heart and memory all the nice hours you spend together. 9 lucky years! I know, they all go away to early. We are staying at your side during this bad days. Bernadette, France

Vuokko, I am so very, very sad and can share your sorrow. Solvi, Italy

Vuokko: My sympathies on the loss of your Adolf...  It is those we love the most that bring such sadness upon their passing.  In time sadness fades and warm memories live on forever. Carla Rotunda, USA

Dear Vuokko, I remember your joy at all his accomplishments, I will remember your sorrow at his leaving, I will remember the love you shared. One day we will all be together again until that day. Janie, USA

I am so sorry to hear about your loss. Tina Monell, USA

Vuokko, My sincere condolences to you and ET. Run free sweet boy. Pricilla Chabal, USA, Coleridge Blue Great Danes & Boston Terriers, Robtell Yorkies

Vuokko, I'm so sorry for your loss. Tom Detko, USA

Vuokko, My heart grieves for Hermann, you, and your family. I am so sorry for your loss and there are no words that will comfort you. We are never ready to part with our "kids". I know that he was loved to the fullest and I'm sure he knew it! My sincere condolences. Hugs to you all, Carol Sloan, USA, Sharlait Danes

Vuokko, I am so so sorry for your loss. My sympathies to you and your family. Hug's, Edie Rodegerdt USA

Dear Vuokko, My heart goes out to you in your sorrow. I have no words that will ease your pain but please know that you will be in my thoughts and prayers during the difficult days ahead. One day you'll smile at his memory and your love for him will give you more joy than pain - until then, hold tightly to his "apprentice" and let him and our Lord be the strength to carry you through. Bobbie, USA

Vuokko, So sorry for the loss of your beloved boy. Elin Aalberg, Norway

I'm so sorry to hear this news. You and your family have my deepest sympathy in the loss of Adolf. Pat Dousman, USA

Vuokko, I am so very sorry. It is always so hard to lose one but it is even worst to lose a very special one. My heart goes out to you. He will live on in his children. Pat Gurtner, USA, Coleridge Danes, Adolf's breeder

Vuokko – I am so sorry to hear of the loss of your beloved Adolf …. it is SOOO hard to lose our beloved four legged family members, their time here is never long enough. My thoughts are with you, Erin Verwey, USA

Oh Vuokko, I gasped when I read the subject line. I am so sorry to hear of Adolf's passing. Since I joined the world of Great Danes, there has hardly been a time that I have not known of Adolf and so enjoyed visiting your website to see all the pictures of Adolf, Hermann and the rest of your family. He lived such a full life and your memories will never end:))) Marni Kueber, USA

I feel your  pain and offer my deepest condolences on the loss of Adolf. I too was afforded the love and companionship of a compassionate but fearless leader named Moses, by the generosity of Pat Gurtner. So I do know Adolf was a special kind of friend. Callie Caffey, USA

Vuokko: I'm so sorry for your loss, he was a very handsome boy. The many photos that you have of him on your website and your other Danes is a testimony to the wonderful life that they enjoy with you! I lost my boy to cancer earlier this year and saying goodbye is impossible. It was a life well lived. Sylvia, USA

Vuokko my deepest sympathies for your loss. Saying goodbye to the ones we love most is never an easy task but sadly that time comes for all things on this Earth. You have the wonderful memories of the love you shared with Adolf the joys and the Triumphs these are the things that are your’s to hold close to your heart forever. I am sure he will be watching over you and your family and you will always fell his presence near you. Chris, USA

Hi Vuokko, I'm so sorry to hear about Adolf! It's never easy when we lose one of our guys! It has been almost 2 1/2 years since I lost my Sophie and I still find myself having bad moments where I will cry. I also have goo moments where I can talk and laugh about her. I see a lot of her in O'Henry her grandson and so hope he can fill his grandma's paws. Hang in there and we're thinking about you here in Prince Edward Island. Kerry Thorbourne, Canada

Vuokko, Our thoughts go out to you at this time... he is a lovely boy and will be fondly remembered by all.  Hugs sent your way. Cindy Powell, USA

Vuokko, So sorry to hear of your loss of Adolf. He will be highly remembered. Bjørn Stene & Family, Norway

I'm really sorry Vuokko, I can just send you a big warm hug and my deepest condolences. Milena Franzetti, Italy

Itse olen kamalan huono osanottoviesteissä. En koskaan tiedä, mitä pitäisi sanoa ja miten. Nämä yllämainitut viesti ovat merkintöjä itselleni, jotta muista, mitä minulle on sanottu ja joita voin lueskella myöhemmin, kun elämä on kaatumassa niskaan ja seinät ahdistavat rajusti.

En pysty vastaamaan utelutietoihin, mihin Adolf meni. Olen tällä hetkellä just ja just järjissäni Diapamin voimilla. Puhelimessa olen vain pelkkää nyyhkintää.

Näitä sivuja seuraa pääsääntöisesti vain koiraihmiset, jotka ymmärtävät sen tunnelatauksen, mikä koiriin liittyy. Erityisesti tanskandoggi-ihmiset tuntuvat suhtautuvan omiinsa hyvin, hyvin tunteenomaisesti. "Ei koiraihmiselle" jutut voivat olla liikaa. Voin suoraan sanoa, että kommentit: "sehän oli vaan koira", "sehän oli jo niin vanha" ja "no voi, voi", ovat kuin suolaa avoimeen haavaan. Kyllä, Adolf oli koira ja Adolf oli jo vanha, mutta Adolf oli minun oma Pööpö, jonka kanssa kuljin rintarinnan yhdeksän vuotta. Viimeinen hengenveto tapahtui minun sylissäni bemarissani, minun paijatessa Adolfia. Adolf oli upea, iso, kookas, omapäinen persoona, joka jätti jälkeensä isot jäljet. Eri tapahtumissa Adolf järjesteli omia spektaakkeleita - positiivisia sellaisia, ja joita ehkä olen valmis muistelemaan myöhemmin. Adolf myös periytti omaa ulkonäköään ja upeaa luonnettaan vahvasti ja Adolfin geenit jatkuvat jälkeläisissä ja niiden jälkeläisissä.

Olin luonnollisesti pois töistä. Suhtautuminen oli todella asiallista nyyhkivän puhelun seasta, onneksi miespuolinen pomoni oli empaattinen, vaikkei vielä tästä mun hieman laajemmasta koirapoppoosta ollutkaan tietoinen. Kehoitettiin menemään lääkäriin, ihan varmuuden vuoksi, jotta saisin oloni siedettäväksi. Kävinkin nyt illalla Pörriäisessä. Tämä oli mielenkiintoinen käynti. Lekuri heitti potilaat viiden minuutin välein ulos, mutta mun kohdalla meni 20 min. Lääkäri ei ollut koiraihmisiä, joten hän oli hieman h-moilasena tästä nyyhkivästä kyynelpurosta, mikä vastaanottohuoneeseen saapui. Sen ilmeen tulkintaan ei tarvinnut olla Einstein. Kysymykseen: "mitäs vaivaa?" tuli pelkkää niiskutusta ja nikottelua, yhtäkään sanaa ei tullut normaalisti ulos. Kyllä hänelle sanoinkin, että et tunnut olevan koiraihminen, koska sulla ei ole hajuakaan siitä, mitä käyn tällä hetkellä läpi. Selaapa niitä tietoja puoli vuotta taaksepäin, niin näet edellisen kerran.

Hemmo meinasi laittaa mut antideppareille ja masennusdiagnoosille, mutta päästiin nyt ihan sedatiivien kanssa alkuun. Sairaslomaa tuli kolme päivää ja maanantaina sais soittaa lisää. En mä saikkua pitänyt. Mä tartten jotain muuta tekemistä (unohtamatta sitä taloudellista puolta), enkä vain voi itkeä pillittää täällä kotona. Tuskaa ei saa millään pillereillä pois, mutta oloa saadaan muuten rauhoittumaan. Huomaan heti rauhoittavien vaikutuksen lakkaamisen. Nessuja mennyt jo neljä isoa pakettia. Kyllä hän siihen loppuun sanoi, että: "Otan osaa, vaikken koiraihminen olekaan". Tärkeintä minun on saada unta sekä syötyä. Uni tulee tainnuttavilla, se ei ole ongelma, mutta syömisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin. Tunteellisesti asioihin reagoivana, häviää minulta ruokahalu täysin. Sitten putoaa paino, mutta siihen mulla taas ei olisi varaa ollenkaan. Taloudessa on useampi koira edelleen ja jos homma jatkuu tätä vauhtia, niin tarvitsen säästöpakkauksen Diapamia (tai geneeristä Medipamia) kotiin, jotta jaksan päivästä toiseen.

Sitä aurinkoa (en nyt ihan sitä itseään, kun mun ja auringon suhde on vähän monimutkainen) kaipaisin elämääni nyt. En elä pilvilinnoissa, ruusunpunaiset lasit katosivat teini-iässä, mutta miten kaikki meni näin nopeasti säpäleiksi? Adolf on ensimmäinen lemmikki, jonka olen itse joutunut viemään viimeiselle matkalle. Osasin aavistaa sen olevan vaikea tilanne, mutta ihan tällaiseen tunnelataukseen en minäkään ollut varautunut.

Tuli puhelu Kuopiosta, josta eräs henkilö oli kiinnostunut Berlingostani (siis Sitruunasta). Auto todellakin on nyt sillä suunnalla. Hän oli hyvin otettu niistä kaikista huollon lippulappusista, jotka iskin huoltokirjan väliin mukaan. Kysyi myös, miksi autosta luovuin. No, mä halusin bemarin takaisin alle. Jätin mainitsematta sen, että Berlingon ajo-ominaisuudet olivat yhtä hyvät kuin R-kioskin.

Ei pentuja
Käytiin Wilma-Kyllikin kanssa röntgenissä. Ei pennun pentua. Ultrassa nähdyt pennut ovat jostain syystä imeytyneet takaisin. Näin voi käydä. Seuraava pentue näillä näkymin vasta syksyllä.

Vesikelit
Nämä rapakelit vievät hermot. Piha saisi olla lumen peitossa tai sitten kuiva. Tarha on yhtä isoa mutavelliä ja tietenkin sitä rapaa siirtyy sisätiloihin. Minään aikaisempana vuonna ei tarha ole tuollainen ollut. Imuri ja moppi ovat kovassa käytössä tällä hetkellä, tuntuu etten muuta teekään. Nurmikon kastelusta kesällä ei ainakaan tule ongelmaa, vettä on kaivossa järjetön määrä.

No puppies
Went to the vet today to take x-ray of Wilma-Kyllikki's puppies. There are none. Puppies found at ultrasound have vanished. This can happen. Next litter is planned for fall this year.

Kalifornian Kukkaispoika ja Rusutjärven Ritari Adolf eli tittelirivistöineen KANS, FIN, EST, LV MVA LVV-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi täyttää tänään 9 vuotta.

Adolfilla on se julmettu vauhti jo hieman hidastunut. Kuono on charmantisti harmaantunut pikku hiljaa (mielestäni harmaat haivenet tuovat lisächarmia). Itsepäisyyttä on tullut lisää ja minua kuuntelee pääosin vähän silloin kun huvittaa.

Paappa di Adolf on edelleen lauman kiistaton johtaja, tosin on näin myöhemmällä iällä antanut nuorten olla hyvin löysässä otteessa. Hermannin kanssa menevät edelleen joka paikkaan kylki kyljessä. Aikoinaan, kahdeksan vuotta sitten, Adolf oli hyvin, hyvin loukkaantunut siitä, että Mamá oli viikon pois ja toi mukanaan tolppakorvaisen koiranpennun (vaikka samasta maasta tulivatkin, eri osavaltioista tosin). Viikon Adolf osoitti minulle mieltään, mutta otti Hermannin oppipojakseen välittömästi. Nyt nuo molemmat ovat jo ikäherroja, mutta edelleen parhaat kaverukset.

Adolfin suhteen olen siinä onnellisessa asemassa, että olen nähnyt sekä Adolfin isän Indyn, kuin emän Troublenkin livenä käydessäni myöhemmin kasvattajan luona Kaliforniassa. Kasvattaja valitsi pennun minulle ja ilmeisesti otti sen riiviöimmän, jonka Suomeen lähetti. Kiitos kasvattaja Pat Gurtner tästä ihanasta vauhtivaarista, joka on saavuttanut näin korkean iän. (Yksikään aiempi koirani, vaikka pienempirotuisia ovat olleet, ei ole tähän ikävuoteen päässyt.)

Adolfille on tulvinut onnitteluita tekstareina (siis mun gemsuun, ei Adolfilla omaa ole), puheluina, sähköposteina, vieraskirjaviesteinä, facebook-viesteinä ja keskustelupalstaonnitteluina. Onhan tämä ikä jo huomattava jättirotuiselle yksilölle, eikä Adolf todellakaan sieltä pienimmästä päästä ole.

Flower-power from California, Adolf aka INT, FIN, EST, LV CH LVW-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi turns 9 years today.

Adolf is a bit slowing down with his pace. His muzzle is gracefully graying (I do love gray hair at this age). He is more stubborn than before and tends to obey me when he wishes.

Grand Old Man Adolf is still the Leader of the Pack at home, however, he is getting smoother what comes to younger ones. He is still going everywhere, side by side with Hermann. Eight years ago, Adolf was very insulted by having Mom gone over a week and returning with cropped puppy (despite that they both come from the same country, but different states). Adolf was moody for about a week but took Hermann as his apprentice right away. Now they are both Old Gentlemen but still the best buddies.

With Adolf, I'm in that happy position where I can truly state having seen his parents, sire Indy and dam Trouble while visiting his breeder later. The breeder must have picked the rascal of the pack to be sent to Finland. Thank you, Pat Gurtner for this charming boy you picked for me. (None of my earlier dogs, however smaller breed, have reached this age).

Adolf has received numerous congratulations by SMS (to my GSM, he doesn't have own), calls, e-mails, guestbook messages, facebook messages and list messages. His age is remarkable for a giant breed and Adolf is huge by his size.

Hermannin neljä vuotta sitten turmelema selkäfileeni meni niin rajusti jumiin, että apua oli saatava. Kaikille lukijoille lienee jo selvää, että Hermann ei koskaan tee mitään negatiivista.

Olimme neljä vuotta sitten Vihdin Otalammella maastotreeniharkoissa, Hermann bongasi "pupun" eli sen vieheen, kun olimme vielä rinteessä ja Hemmu lähti kuin nappi takista, vetäen minut kuperkeikalla selälleen maahan ja raahaten jonkin matkaa perässään (minähän en siitä hihnasta tunnetusti irti päästä). Yhtälössä 80 kg nelivedolla vastaan 46 kg hentoinen rakenne = kipua.

Nurmijärveltä löytyi lääkäri, joka suositteli akupunktiota. Hoito on suunnattu migreeniini (oma neurologikin sitä vaivihkaa suositteli), mutta tässä otettiin samalla tuo lihasvamma hoitoon. Nyt on neljäs "kuuri" akupunktiota menossa vuosien varrella. Eikä ihan halpaa lystiä tuokaan ole. Yleensä pari vuotta menee kohtausten kanssa paremmin, kunnes teho tuntuu loppuvan.

Istuskelin sitten aamusta neulatyynynä. Neulat ei satu (huom, olen piikkikammoinen), mutta pidin tiukasti silmät kiinni koko ajan. Henkisesti kiljahdin "auts" neulojen laiton yhteydessä. Niitä oli arviolta kaksikymmentä. Lämmin tunne ympäröi neulojen kohdat ja tuli tolkuttoman rentoutunut olo.

Niskasta ja selästä poistui kova särky, mutta aina kuurin ensimmäisen kerran jälkeen migreeni yrittää aktivoitua aika vahvana (normaalia). Huono olo talttui vasta myöhään illalla. Reagoin akupunktioon kuulemma hyvin vahvasti eli juuri niin, kuten pitääkin.

Pin cushion
Hermann destroyed my back muscle four years ago. It aches frequently still. All readers, however, remember that Hermann can never do anything negative.

Four years ago we were at lure coursing training event where Hermann noticed the "rabbit" - the lure - while we were still waiting for our turn on top of a hill. Hermann started after the lure, dragging me behind him. I flipped on my back and was dragged quite amount (I will not loose my grip on leash). In combination 80 kg and four-wheel-drive against 46 kg and skinny-built = damage and pain.

Found a doctor nearby, who does acupuncture. Seem to find many nice things from the city next to me. The treatment is meant for my migraine (own Neurologist recommended it as well) but now this muscle spasm was also taken at the same time. This is the fourth treament period of acupuncture over the years, I have taken. It costs quite a bit. However, I usually get by two years with milder migraines than before until it gets worse again.

So, this morning I was sitting at his office like a pin cushion. Needles don't hurt (I hate needles) but I had my eyes closed the whole time. Mentally I screamed "outch" each time needle punctured my skin. There were about 20 of them. I got warm and relaxed feeling area around the needles.

Neck and back-pain vanished but like each time, after the first session, my migraine tries to activate quite strongly (normal). Nausea went better towards the evening. My reaction to acupuncture is very strong, meaning the kind that should be.

Tietokoneeni tilttasi, jotain lie ilmassa, koska myös gemsu temppuili. Tähän lisäksi töllötin (eli TV) lopettaa toimintansa saman tien, kun minä astun huoneeseen. Ihan käsittämätöntä. Heti kun poistun olkkarista, räpsähtää telkkari uudelleen päälle. Onko kyseessä säteilevä persoonani vai mitä?

Puhelin meni kuntoon onneksi ihan omin konstein. Tietsukilla olleet kamat on saatu talteen ja yhteydet toimii (koneellani tosin käväisi hakkeri ... saa nähdä mitä kaikkea eteen vielä tuleekaan eri suunnista). Telkkari menee huoltoon.

Jos tuntuu siltä, että lähettämääsi viestiin ei ole vastattu, niin syitä voi olla parikin kappaletta:
1) Viesti on hävinnyt bittiavaruuteen.
2) Hieman nopeakäänteisenä, olen "heittämässä keikkaa" Wilma-Kyllikin synnytykseen asti ja työvuoroni ovat ilta- ja yöpainotteisia, joten aikapulakin voi olla kyseessä.
Akuuteissa tilanteissa parhaiten saa kiinni tekstareilla.

Monipuolisesta työtaustasta johtuen, uutisista ja lehdistä löytyy aika lailla vanhoja firmoja tai henkilöitä vuosien takaa. Viimepäivien tekstarikohu nosti esiin tekstareitten "isän" Matti Makkosen. Hän on niitä ihan ensimmäisiä esimiehiäni työhistoriani alusta. Ja äärettömän mukava henkilö.

Connections
My computer broke, must be something in the air since my GSM was also acting out. In addition, TV doesn't like me. It shuts down as soon as I enter the room only to go up an running as I leave the room. Is this because of my radiating personality?

Cell was easily fixed by me. Everything, that was on my computer is now back & up and running. If you think, I have not replied to your message, there might be two reasons for this:
1) Your message is lost in the cybespace.
2) Being quite quick in my actions nowadays, I'm working heavily until Wilma-Kyllikki's delivery and my shifts are at evenings and nights thus, lack of time.
In acute matters SMS's are recommended.

Jostain syystä takaovi aukesi ja pihalle lähti koko bändi, paitsi Arvid ja Fiona. Sain kutsuttua takaisin Adolfin ja Hermannin, Kirsin sain kalastettua tarhaan, mutta muut lähtivät liikenteeseen eli Anneli, Carmen ja Pirkko.

Mulla oli päällä untuvatakki, puukengät, verkkarihousut ja t-paita, ei mitään muuta (ei edes alusvaatteita tai sukkia, sehän tästä mielenkiintoisen tekeekin). Seurasin koiria sillä vauhdilla, kuin puukengillä liukkaassa nyt yleensäkään pääsee, enkä minä ole mikään hidas juoksija.

Onneksi nuo kurvasivat seuraavasta risteyksestä pellolle ja metsään. Olivat koko ajan näköpiirissäni. Sain aikani huhuiltua metsässä Carmenin kiinni, vaikkakaan siankorvalla houkuttelu ei auttanut. Ei muuta kuin untsikka pois päältä, t-paita pois ja se ns. pannaksi Carmenin ympärille. Hetken kuluttua tuli Anneli viereen, joten - arvaatte varmaan - verkkarit pois jalasta ja toinen lahje Annelin kaulan ympäri hihnaksi. Pirkkoa en saanut kalastettua enää mihinkään, mutta hönönä pentuna seuraa laumaa.

Sieltä sitten rämmittiin rämeikön läpi koko poppoo. Mulla jalassa vain puukengät ja päällä untuvatakki. Untsikka suojasi jonkin verran 'strategisia paikkoja', mutta eipä mulla ollut vaihtoehtoa. Jalat on nyt raapamia täynnä ja hieman kipeät. (Onneksi kukaan naapuri ei just hurauttanut ohi autolla, tai mikä vielä pahempaa, kävellen ... olis ollut pikkusen epämukavat oltavat. Olis siinä aika kiusallista ollut jutskailla "on se ilmoja pidellyt ....").

Naapurilla oli työmies sirkkelillä työstämässä, mutta en ole varma näkikö hän tämän eksoottisen ilmestyksen, mikä sieltä metsästä pikkutielle saapui. (Myöhäisempi raportointi antaa ymmärtää, että kukaan ei minua nähnyt, toki on myös kuulunut, että Vuokko haki postin ... vaatteet päällä).

Kaikki koirat ovat nyt kotona ja täysin vahingoittumattomina. Annelilla on tuo paha tapa lähteä maailmalle vähän katsastelemaan, kun hetki on sopiva. Jos minä olisin luonnetestissä, niin toimintavarmuudesta olisi tullut täydet pinnat.

Minä en siis normisti täällä vilauttele, mutta hätä ei lue lakia ja koirat nyt oli saatava kotiin kunnialla. Noilla pikkuteillä ajetaan lujaa, enkä voinut ottaa riskiä sen suhteen, että saattaisin menettää kolme tyttöä kerralla - Leilan avoin haava on edelleen vuotava. Toisaalta, tämä oli niin hauska stoori, että oli se pakko laittaa kaiken blondiuden uhallakin blogiin. En usko, että Erkki Epämääräisiä ilmaantuu tänne tarkastamaan tilannetta. Tai jos tulee, niin aika pienestä nykäyksiä saavat. Sen verran monta vahtia kotona kuitenkin on, joten katson olevani täysin turvassa. Ja, kun tutuistakaan ei ovelta kävele sisään suoraan kuin yksi perhe.

Not an april fool but an actual morning romp in the woods
For some unknown reason back-door opened and all dogs except for Fiona and Arvid got out. I was able to call Adolf and Hermann back, Kirsi was easily captured inside the fences but Anneli, Carmen and Pirkko left the yard.

I had only overcoat, tiny shoes and jogging-suit on, no underwear or even socks - this is what makes this interesting. I followed the dogs with the speed I was able to, and I am not a slow runner.

Luckily, they went to the next crossroad and into the fields and woods. I had them in my sight the whole time. Took awhile, but was able to catch Carmen. Since I did not have leashes with me I had to take my t-shirt and use that as a leash for Carmen. After few minutes, Anneli came close and I was able to catch her. Well, had nothing else so off I took my sweat-pants and used that as a collar for Anneli. Pirkko is just goofy puppy so did not have to leash her since she will follow the herd anyways.

Deep in the forest I had to come back to my house. All I had on was my short overcoat and tiny shoes. Overcoat was covering major part of my strategic areas, but had no other choice than head back to house. My feet are now killing me because of the bruises I got from the woods. (Luckily none of the neighbors passed by, it would have been quite disturbing to discuss about the weather in my clothes).

There was a man working at neighbors garage but I'm not sure if he noticed what appeared from the woods. The sight was interesting. (Later reporting states that "Vuokko was seen picking up her mail ... with her clothes on).

All dogs are unharmed. Anneli has the bad habit of taking extra runs if she gets a chance. Had I been in a temperamet test, I would have scored bulls eye on ability to action in stress situation.

So, normally, I do wear my clothes, however, this time I did not have a choice. People drive very fast on our tiny roads and I could not risk loosing any of my girls. Leila is still an open wound. On the other hand, this was quite amusing story so I had to share this with others, despite that everyone thinks I am "blonde". Don't expect any weirdos on my yard, that many dogs are guarding me. And since my friends don't come inside freely, how would a stranger?

Tottakai kellot siirrettiin kesäaikaan juuri viime yönä. Myöhästyin tunnin tuolta luennolta. Hieman sapetti, mutta eihän sille mitään voinut. Muutoin luento oli oikein antoisa ja viihdyttävä.

Sain sentään omistuskirjoituksen Vilanderin kirjoittamaan Koirankorjauskirjaan, jonka olin hankkinut jo aikaa sitten.

Kävin Virroilla tutustumassa VipVescorin tukkuun. Antoisa reissu.

Tämä lumimäärä, joka tuli yhdessä yössä, ei tunnu edes todelliselta. Olen erittäin tyytyväinen saksalaiseen luotettavaan kaveriini, joka ongelmitta vei minut tänään paikasta paikkaan. Sitruunan kanssa olisin ollut jumissa varmasti neljä kertaa, ojassa ainakin kahteen otteeseen.

Muutoin en ole lainkaan kevätihminen. Iso osa ihmisistä kärsii syysmasennuksesta. Minä kevät sellaisesta. Minulle kevät voisi mennä yhdessä päivässä ja sen päivän voisin nukkua. Siirtyä siis talvesta suoraan kesään.

Snow, snow, snow
This huge amount of snow finally came over night. It seems unreal. This snow has been waited for months and at this point it should be melting away. I am pleased with my trustworthy geman friend who did not leave me in trouble in traffic while I had to run some errands today. Lemon would have been stuck at least four times and taken me into the ditch at least twice.

Isot pojat olivat pihalla iltapissalla tai oikeastaan yöpissalla, koska aamuyön tunnit olivat jo meneillään. Odottelin siinä rauhassa herrojen paluuta takaovelle. Kylmät väreet rupesivat menemään pitkin selkäpiitä, kun puskat rupesivat ryskymään ja tulivat selkeästi kohti taloa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Kohta tuli kaksi järjettömän isoa tummaa hahmoa silmät kiiluen kohti metsikön reunaa. Olivatko ne pojat vai jotain isompaa? Löysivätkö pojat jotain metsästä ja ajoivat niitä kotipihaan vai mitä oli tekeillä? Jähmetyin hetkeksi paikoilleen ja jäin odottamaan tilanteen laukeamista. Pimeys heitti omiaan ja ehkä aamuyön tunteina omat silmätkään eivät skarpeimmillaan olleet, sillä rintarinnan pojat taapersivat pihaan, eikä mitään öttiäisiä tullut mukana.

Lauantai 15.3.
Tänään sanoin itseni irti kakkosduunista kolmen tunnin jälkeen. Jaskan sietäminen tuli täyteen. Itse asiassa tänään usea asia kulminoitui kimppaan; jatkuva epäystävällinen ja nälvivä käytös, opastuksen puutteellisuus ja siitä syyttä tullut negatiivinen palaute, vääränlainen ohjeistus kollegalta, tässä nyt muutama mainitakseni.

En ole henkisesti ihan sieltä herkimmästä päästä, mutta jos minut työpaikalla saadaan tuollaiseen tilaan, kuin tänään olin, niin asiat ovat oikeasti aika pahasti.

Kävin haukkaamassa raitista ilmaa ja soitin "järjen äänelle", ennen kuin palasin johtoportaan eteen selvittämään tilannetta. Ylempi porras toivoisi minun jatkavan ja positiivista palautetta sain työstäni. Lähdin kotiin ja yhteisellä sopimuksella lupasin harkita vielä tilannetta parin yön yli. Pandoran lipas on avattu, mihin tulokseen tullaan, selvinnee tulevina päivinä.

Sunnuntai 16.3.
Hyvin nukutun yön jälkeen piti päätökseni irtisanoutumisesta. Kävin palauttamassa smurffipuvun ja muut härpäkkeet personal bodyguard Hermannin kanssa. Oloni parani 200 %.

Jäihän sinne muutaman ihan totaalinen helmi vielä työhön.

Maanantai 17.3.
Miten olo voikin olla jälleen inhimillinen. Kaksi kuukautta menin kolmen tunnin yöunilla noin pääsääntöisesti. Olin koko ajan väsynyt. Kakkosduunin vuorot alkoivat jatkuvalla syötöllä klo 3.30, 4.00 tai 5.00 (aamuyöstä siis). Ja jotta ehdin töihin tuohon aikaan, tuli luonnollisesti herätä jo aiemmin.

Herdolfin pentulaatikkoon putkahtelee huhtikuussa pentuja. Wilma-Kyllikki kävi tänään ultrassa ja tiine on. Useampi siellä näkyi, mutta sen tarkempaa arvioita ei saatu.

Herdolf litter-box will have blue puppies in April. Wilma-Kyllikki was ultrasounded today.

Pojasta polvi paranee
Sanonta pätee myös tyttöjen kohdalla. Carmenhan on todella perso ruoalle. Pirkko on vielä persompi. Tätä logiikkaa ajatellen tulee Pirkon jälkeläiset varmaan käymään suoraan jääkaapilla.

Ajattelin nauttia mysli-jugurtti -aterian välipalana. Silmiä ja makuhermoja kutkutteleva annos oli työhuoneessani työpöydällä (aivan, kuka käskee syödä muualla kuin keittössä ... tyhmästä päästä kärsii koko kroppa). Puhelin soi ja lähdin etsimään ko. aparaattia, poistuen luonnollisesti työhuoneestani. Palasin luurin kanssa takaisin noin 40 sekunnnin kuluttua. Mikä minua odotti? Tyhjä kuppi! Pirkko makoili tietokoneeni lähellä lattialla ja vain jugurttijämät kirsussa paljastivat syyllisen annokseni katoamiseen.

Kävin keittiössä laittamassa lasiin mehua. Jälleen puhelin soi ja vaihteeksi jouduin palaamaan työhuoneeseeni, missä puhelin sijaitsi. Nopea tiedonanto ja menin keittöön hakemaan mehua. Ette ikinä arvaa! Mehulasikin oli tyhjä ....! Syyllinen oli jälleen Pirkko, ei meinaan ensimmäinen kerta, kun lasista ryystää juomat itselleen.

Mitä ihmettä oikein teen tuon ruokarosvon kanssa? Pirkko saa ruokaa eli ruoanpuutteesta ei todellakaan ole kyse.

Seuraneiti
Meillä on viime aikoina käväissyt perheellisiä eli "lapsellisia" vieraita jonkin verran kylässä. Pirkkohan on varsinainen seuraneiti. Ei ujostele lapsia yhtään ja tulee niiden kanssa todella hyvin juttuun.

Vakuutuksista
Hermannin vakuutukset ovat IFissä (vaihdoin jossain vaiheessa koirien vakuutusyhtiötä, mutta IFissä olleet saivat jäädä sinne, en niitä ruvennut enää muuttelemaan). Palvelu pelaa siellä nopeasti. Sähköpostiin tulee ilmoitus korvauspäätöksestä. IF korvaa myös matkakuluja, tosin kilometrikorvaus on vain 0,22 €. Hertsun 900 €:n laskusta vakuutusyhtiö korvasi 520 €.

Next generation is better (rough translation of a Finnish saying)
This is so true. Carmen is very greedy what comes to food. Pirkko is even greedier. Keeping this logic in mind Pirkko's puppies will simply use the fridge.

My thought was to enjoy muesli-yoghurt -snack. I had appealing bowl ready at my office desk at home (yes, why do I have to eat somewhere else than in the kitchen ... whole body suffers from dumb mind). My cell rang and I went to look for it leaving my office, naturally. I came back with the cell in about 40 s. What did I face? An empty bowl! Pirkko was nicely sleeping on the floor next to my computer. Only yoghurt stains in her muzzle revealed her doings.

I went to kitchen and took some juice. Again, phone rang and this time I had to go to my office to pick it up. Quick call and back to kitchen. You never guess! My juice was also gone! Guilty party was again Pirkko, this was not the first time she has stolen my drinks (not alcohol, since I don't drink).

What an earth am I gonna do with her? Pirkko is well fed (you would notice if you saw her in front of you).

Companion Lady
We have had several families with kids at our house lately. Pirkko is quite a companion lady. She is not shy of kids at all and gets along with them very well.

Insurances
Hermann's insurance covered his sickness quite nicely (thinking of his age and how compensations get smaller by age). Out of 900 € (1.390 USD) I got back 520 € (802 USD).

Jesh, vuosittainen tarkastus tehty ja reikiä nolla. Hyvä tuuletella kunnolla. Ei mitään operoitavaa. Eipä uusia reikiä enää vuosiin ole tullutkaan, vanhoja paikkoja on pitänyt vain uusia (minä kun en amalgaamia suuhuni ota ja muovipaikat ei kauaa kestä).

Tämäkin tarkastus tuli ihan sattumalta, kun yksi potilas jätti tulematta ja onnistuin vitsinä heittämään, että voihan mulle tehdä tarkastuksen. Hetken kuluttua kuuluikin jo vastaanottohuoneessa: "Vuokko Tienhaara". Mulla vaihtui väri kalpeaksi, mutta hiivin hoitohuoneeseen ... minä ja suuri suuni, eikö sitä nyt opi joskus pitämään päätään kiinni?

Pysyin penkissä ja kuuntelin vainoharhaisena statuksen tekoa. Mitä pidemmälle edettiin, sitä mukavammaksi olo penkissä muuttui. Erittäin hymyilevänä tuolista nousin. Josko sitten vuoden kuluttua vasta seuraavan kerran.

Riikan pedanttien raporttien mukaan Wilma on tiine. Arvidin ja Wilman rakkauspennut näyttävät siis kiinnittyneen ja punkeavan huhtikuussa maailmaan. Kaikki raskauden oireet on selkeästi nähtävissä. Nuo merkit on jo kertaalleen nähty ja kaikki samat on esillä. Ultra on ensi viikolla.

Riikka has reported Wilma's condition carefully. It seems that love puppies out of Arvid and Wilma are going to be whelped in April. All signs of pregnancy are visible clearly. Same signs have been sawn previously. Ultrasound will be next week.

Tämä näyttely oli siirretty viikolla suuren osanottajamäärän takia. Paikka oli todella ahdas, lattiat liukkaat ja parkkipaikkoja vaikeasti saatavilla.

Niin ikään oli tuomarimuutos. Meille tuli dobermann-kasvattaja Marja-Leena Kurvinen. Kurvine